Videot verkossa 2012: Vinkkejä kevyen verkkovideon tuotantoon ja toteutukseen

Videot verkossa 2012: Vinkkejä kevyen verkkovideon tuotantoon ja toteutukseen

Tämä on wikisivu, jota voivat muokata kaikki ryhmän jäsenet. Ole rohkea ja jaa tietosi.

Videot verkossa 2012

Vinkkejä kevyen verkkovideon tuotantoon ja toteutukseen

Kirjoittajat (aakkosjärjestyksessä): Juhana Harmanen, Teea Huhtaharju, Joonas Jokinen, Hanna Kouri, Pekka Laaksonen, Emil Lahtinen, Turo Korhonen, Pekka Romu, Samu Sianoja, Saara Skyttä, Tiia Tirkkonen, Jyrki Turunen

Toim. Meri Kailanto ja Anne-Maritta Tervakari

Ohjeistus on toteutettu yhteisöllisesti Tampereen teknillisen yliopiston Hypermedian vaihtuva-aiheinen työpaja–opintojaksolla keväällä 2012.Työpajan teemana oli videot verkossa 2012: tuotanto ja toteutus. Opettajina opintojaksolla toimivat tutkijat Meri Kailanto ja Anne-Maritta Tervakari. Työpajoja vetivät heidän lisäkseen leikkaaja Jenny Tervakari (TarasowFilms) sekä järjestelmäsuunnittelija Pasi Häkkinen. Opintojakso toteutettiin osana ESR-rahoitteista CampusConexus-hanketta.


   


Sisällys

Sisällön suunnittelu

Tuotanto

Kuva, kuvaus

Äänet

Valaistus

Jälkituotanto

Julkaiseminen verkossa

Lähteet

 

Sisällön suunnittelu

Aihe, päälause, synopsis

Aihe vastaa yksinkertaisesti kysymykseen ”mistä video kertoo?” (Laitinen, Raike & Viikari 1999, luku: Aihe.)

Päälauseella voidaan rajata elokuvan sisältö yhteen lauseeseen. Se voidaan ajatella olevan se väite tai asia, minkä elokuvan tekijä haluaa elokuvan välittävän katsojalle. Hyvä päälause on yksinkertainen, selkeä ja provosoi kannanottoihin. Päälause tunnetaan myös pääsanomana ja premissinä. Jos videon suunnitteluvaiheessa on käytetty perusristiriitaa, on päälause vastaus siihen. (Aaltonen 1993a.)

Synopsis on tiivistelmä videon sisällöstä. Se on luonnos tai hahmotelma videosta, josta selviää muun muassa videon idea, sisältö ja muoto. Synopsiksen tarkoitus on tiivistää nähtävä tarina. Lisäksi synopsis voi kertoa henkilöistä ja keskeisestä ristiriidasta. Synopsis ei kuitenkaan sisällä mitään kuvallisia tai muita yksityiskohtaisia asioita, koska ne vain rajoittaisivat videon käsikirjoituksen tekemistä (Laitinen, Raike & Viikari 1999, luku: Aihe). Synopsis on tärkeä monille tahoille, kuten tuottajalle, toteuttavalle työryhmälle ja myös käsikirjoittajalle itselleen, sillä se selkeyttää ja esittelee ideaa ja rakennetta.

[Palaa alkuun.]

Kohdeyleisö

Kohdeyleisöä voidaan segmentoida iän, sukupuolen, harrastuksien, kansalaisuuden, asuinpaikan, perheellisyyden, mersu vai toyota jne. mukaan.

Videon kohdeyleisö kannattaa määritellä jo aikaisessa suunnitteluvaiheessa, jotta videon tyyli säilyy yhtenäisenä. Haluttu kohdeyleisö määrittää hyvin pitkälle videon tyylin - on eri asia tehdä dokumentti talvisodasta venäläisille kuin suomalaisille, lapsille tai eläkeläisille.

Kohdeyleisö kannattaa huomioida itse videon sisällön puolesta myös musiikin, leikkauksien ja efektien puolesta. Esimerkiksi tehdessä videotutoriaalia jonkin videoeditointiohjelman käytöstä, pitää huomioida ensin minkä tasoisille käyttäjille tutoriaali on suunnattu. Tämän päätöksen myötä tulee selväksi onko tutoriaalissa järkevää ohjeistaa kuinka leikkeen pituutta muutetaan vai voidaanko keskittyä johonkin edistyneempään toimintoon. Kohdeyleisön valinta vaikuttaa selkeästi myös videon sisältöön.

Haluttua kohdeyleisöä voidaan helposti myös houkutella tai karkoittaa esim (tausta)musiikin valinnalla. Ei ehkä LFMAO:ta eläkeisille suunnattuun videoon tai kreikkalaisia perinnelauluja skeittipätkään. Leikkauksen rytmitys eli kuinka nopeasti kohtaus vaihtuu toiseen on syytä miettiä myös kohdeyleisön kannalta eikä pelkästään sen mukaan, mitä kuvamateriaalia on sattunut tallentamaan muistikortille. Videon tempo vaikuttaa paljon kuvauksien suunnitteluun.

Tiedä, mitä haluat videollasi viestiä ja kenelle se on suunnattu ja suunnittele sen mukaan käsikirjoitus ja kuvaukset.

[Palaa alkuun.]

Käsikirjoitus

Jokainen video tarvitsee käsikirjoituksen. Se on eräänlainen kartta koko tuotokselle. Tietenkään kaikissa tilanteissa tarkan ennalta laaditun käsikirjoituksen tekeminen ei ole mielekästä eikä mahdollistakaan. Suunnitelman ei siis tarvitse aina olla mitään Hollywood-käsikirjoituksen luokkaa, mutta jonkinlainen käsikirjoitus on hyvä joka videolla olla. Käsikirjoituksen avulla koko projektitiimi pystyy ymmärtämään paremmin mitä tehdään ja tullaan tekemään. Kuvaustilanteessa edetään myös luonnollisesti tehokkaammin käsikirjoituksen kanssa kuin ilman sitä. Käsikirjoitus auttaa jäsentämään videon tekemistä ja sen ansiosta jää paljon turhaa kuvamateriaalia kuvaamatta, mutta kaikki tärkeä saadaan tallennettua. Valmis käsikirjoitus on myös hyvä väline keskusteltaessa projektista mahdollisten sidosryhmien kanssa.

Käsikirjoitusta laadittaessa kannattaa miettiä, mitkä asiat katsojaa kiinnostavat. On järkevämpää miettiä ensin mitä kannattaa kuvata, eikä vain kuvata summittaisesti kaikkea. Käsikirjoitusta suunniteltaessa on hyvä miettiä halutaanko videoon joku juoni, tehdäänkö vain dokumentaarista videota vai mikä onkaan videon idea. Kannattaa myös pitää mielessä, että katsojan on paljon mielenkiintoisempaa seurata videota, jos siinä esitetään johdonmukaisia tapahtumia, eikä vain irrallisia otoksia sieltä täältä. Käsikirjoitusta ei tietenkään aina kannata noudattaa liian orjallisesti. Jos kuvatessa tulee jotain mielenkiintoista eteen, se kannattaa ehdottomasti kuvata. Jos projektin edetessä käsikirjoitus alkaa vaikuttaa käytännössä toteuttamiskelvottomalta, se kannattaa hylätä. Luova saa olla, mutta sen varalta ettei ideoita paikan päällä synny on hyvä olla olemassa jonkinlainen kuvaussuunnitelma.

Varsinkin fiktiivistä videota kuvattaessa käsikirjoituksesta pitää käydä ilmi tapahtumat, tapahtumapaikat, tunnelmat ja vuorosanat. On myös hyvä miettiä muun muassa valaistusta ja sen kannalta kuvausajankohtaa sekä yleistä ilmapiiriä, äänenpainoja yms. (Välikylä 2005, 50.) Käsikirjoitusta laadittaessa täytyy myös olla selvillä videon perus idea eli premissi, tyylilaji ja näkökulma. Myös synopsis eli tiivistelmä videon sisällöstä on hyvä tehdä ennen käsikirjoitusta. Käsikirjoituksen rakenteeseen kuuluu tavallisesti kansilehti, josta ilmenee videon nimi, käsikirjoittajat sekä versio. Lisäksi tavallisesti löytyy rooli- sekä kohtausluettelo. Varsinkin jollekin tietylle taholle videota tehtäessä käsikirjoituksessa on hyvä kertoa videon kohderyhmä, ohjelman tavoitteet, käyttötavat, tyylilaji ja toteuttamistavat. Mahdollisiin liitteisiin voi laittaa kuvia, perusteluja, ohjaajan/tuottajan/käsikirjoittajan ansioluettelon tai mahdollisen tuotantoyhtiön esittelyn. (Esim. Aaltonen 2002, Kailanto 2012, 15.)

Käsikirjoituksen rakenne voi vaihdella suuresti tarkoituksen tai tekijän mukaan. Se voi olla suorasanainen kertomus tai sovitun formaatin mukaan tarkasti muodostettu ohje. Käsikirjoituksen rakenne voi olla yksi- tai kaksipalstainen. Yksipalstainen käsikirjoitus on yleisin pitkissä elokuvissa. Yksi liuska tekstiä vastaa noin yhden minuutin kuvaa. Kaksipalstaisessa käsikirjoituksessa on kuva ja ääni erikseen. Vasemmalla puolella on kerrottu mitä kuvassa tapahtuu ja näkyy ja oikealla puolella taas puhe sekä muut äänet. Tässä rakenteessa yksi liuska tekstiä vastaa noin 1,5 minuutin kuvaa. Usein esimerkiksi musiikkivideoiden käsikirjoituksissa on järkevää käyttää tätä rakennetta. (Pasikivi ym. 2002, 13.)

[Palaa alkuun.]

Tuotanto

Tuotannon vaiheet

Tuotannon vaiheisiin kuuluvat esituotanto, varsinainen tuotanto ja jälkituotanto (Juutilainen 2005). Esituotantoa kuvataan tarkemmin seuraavassa luvussa. Lyhyesti sanottuna kaikki elokuvatuotantoon liittyvä budjetoitu toiminta ennen varsinaisia kuvauksia (tuotantoa) on esituotantoa.

Varsinaiseen tuotantoon kuuluvat itse kuvaukset sekä materiaalin kokoaminen ja järjestäminen editointia varten. Kuvauksiin kuuluu käytännön suunnittelu ja aikataulutus, ja se on näkyvin osa tuotantoa. (Juutilainen 2005.)

Jälkituotannossa kootaan kuvattu ja äänitetty materiaali yhteen, editoidaan ja valmistetaan lopullinen tuotos. Ennen editointia kannattaa kuitenkin käydä läpi materiaali ja poistaa turhat tai epäonnistuneet otokset ja valita käytettäviksi onnistuneet otot. Näistä voidaan editoida ensimmäiset karkeat luonnokset ja tavallaan iteroimalla luonnoksia saadaan viimein aikaan lopullinen video. (Juutilainen 2005.)

Esituotanto

Esituotannon määritys on seuraavanlainen: ”Kaikki elokuvatuotantoon liittyvä budjetoitu toiminta ennen varsinaisia kuvauksia (tuotantoa) on esituotantoa.” (Laitinen, Raike & Viikari 1999, luku: Esituotanto)

Pienimuotoisen nettivideoprojektin esituotannon vaiheita voi olla esimerkiksi kuvaus paikkojen valinta, kuvauslupien pyytäminen, aikataulutus ja roolitus. Hyvin tehdyllä esituotannolla voidaan taata projektin onnistuminen kustannuksien ja aikataulun kannalta.

Aluksi on varmasti hyvä etsiä sopivat kuvauspaikat ja tämän jälkeen pyytää paikan omistajilta luvat käyttää niitä kuvauksissa. Riippuen projektin luonteesta voi aikataulu olla hyvinkin kriittinen, esimerkiksi silloin, kun tehdään videota tilaustyönä tai koulutehtävänä. Varsinkin tilaustyönä tehdylle videolle voi olla tarpeellista luoda rahoitussuunnitelma, eli realistinen budjetti koko projektille. Tämän avulla voidaan tilaajalle kertoa, paljonko video tulee maksamaan.

Riippuen videon ”ammattimaisuudesta” voi olla paikallaan luoda esituotantovaiheessa kuvakäsikirjoitus joka luodaan käsikirjoituksesta. Sen avulla pystytään esimerkiksi suunnittelemaan videon päälinjat sekä keksimään esille otettavat yksityiskohdat. (Laitinen, Raike & Viikari, 1999 luku: Storyboard.)

Roolitus vaiheessa valitaan näyttelijät. Videon teossa on myös tärkeätä tietää mitä on kuvaamassa, varsinkin, jos video on dokumenttityyppinen. Tällöin videon taustatyö on tärkeää ja tällöin kerätään mahdollisimman paljon tietoa aiheesta.

[Palaa alkuun.]

Tekijänoikeudet

Tekijänoikeudet ovat videoissa tärkeässä asemassa. Itse videotuotos saa tekijänoikeussuojan, kun se ylittää teoskynnyksen eli on jollain tavalla omaperäinen, itsenäinen tai omaleimainen (Haarmann 2001, 44 – 45.) Videoiden tapauksessa tekijäoikeusseikat tulee huomioida myös videoiden sisältöä mietittäessä, sillä videossa näkyvä tai kuuluva materiaali voi olla tekijänoikeussuojan alaista, jolloin sen käyttöön on saatava sen oikeudenhaltijalta lupa.

Teosten tekijänoikeudet syntyvät automaattisesti teoksen valmistuttua ilman minkäänlaista rekisteröintiä tai ilmoitusta ja ne ovat pääsääntöisesti voimassa 70 vuotta teoksen viimeisen tekijän kuolemasta. Vain luonnolliset henkilöt voivat saada tekijänoikeuden eli esimerkiksi jokin yritys ei voi sellaista saada. Suomalaisten teosten tekijänoikeudet ovat voimassa myös ulkomailla maiden soveltamien kansainvälisten sopimusten mukaan. (Esim. Haarmann 2001, 44 – 45.)

Tekijänoikeudet jakaantuvat taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin. Taloudellisiin oikeuksiin kuuluvat tekijän oikeus määrätä teoksen kappaleiden valmistamisesta, saattamisesta yleisön saataville sekä sen muuntelusta (Haarmann 2001, 53). Moraalisia oikeuksia ovat puolestaan isyysoikeus ja respektioikeus, jotka tarkoittavat, että alkuperäisen tekijän nimi tulee mainita teoksen yhteydessä hyvän tavan mukaisesti, ellei tekijä sitä nimenomaisesti kiellä, ja teosta ei saa muuttaa tekijän taiteellista arvoa loukkaavalla tavalla tai saattaa siten yleisön saataville. Tekijä voi luopua taloudellisista oikeuksistaan teokseen johonkin sopimukseen pohjautuen tai lisenssiä vastaan mutta respektioikeuksia ei pysty luovuttamaan toiselle osapuolelle. (Haarmann 2001, 53; Leponiemi 2010.)

Tekijänoikeuksilla on myös tiettyjä rajoituksia, jotka perustuvat pääasiassa sivistyksellisiin tai muihin yhteiskunnallisiin syihin. Tärkeimmät näistä rajoituksista ovat kopiointi yksityiseen käyttöön, opetustoiminnassa sekä arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa tapahtuvaa teosten käyttöä, teosten siteeraamista, myytyjen teosten jälleenmyyntiä sekä teosten käyttöä tiedotustarkoituksessa. (Tekijänoikeuden perusteita n.d.)

Jos video ei ylitä teoskynnystä, se saa silti tekijänoikeussuojaa vastaavan lähioikeussuojan, jolla suojataan esittävien taiteilijoiden oikeuksia. Yleisiä lähioikeussuojan saavia teosmuotoja ovat valokuva, video, cd-levy ja tietokanta. Myös tuottajat voivat saada tuotokseen lähioikeussuojan tallenteiden tuottamisen perusteella. Lähioikeudet muistuttavat suuresti tekijänoikeuksia. Ne suojaavat teoskappaleiden valmistamista, jakelua ja saattamista yleisölle, mutta niiden suoja-aika on 70 vuoden sijaan 50 vuotta.(Haarmann 2001, 53.)

Tekijänoikeuksien loukkaamisesta seuraa tekijänoikeuslain perusteella vähimmillään sakkoa ja enimmillään kaksi vuotta vankeutta (Tekijänoikeuden perusteita n.d.). Vankeusrangaistus voi seurata tekijänoikeusrikoksesta, jolloin on toimittu ansiotarkoituksessa ja on aiheutettu huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle. Lievempi loukkaus eli tekijänoikeusrikkomus aiheuttaa yleensä sakkorangaistuksen. Tekijänoikeuden loukkauksesta voi myös joutua maksamaan teoksen tekijälle hyvitystä tai korvausta. Jos kokee oman tekijänoikeutensa tulleen loukatuksi, voi tehdä asiasta vakavissa tapauksissa rikosilmoituksen, saattaa tapauksen oikeuden käsiteltäväksi vahingonkorvauskanteena tai esittää asiansa suoraan tekijänoikeutta loukanneelle henkilölle tai jos tähän ei saada yhteyttä tai ei päästä yhteisymmärrykseen voidaan kääntyä sen palveluntarjoajan tai organisaation puoleen, jonka välineitä on loukkauksessa käytetty. (Korpela 2006, luku 6 Tekijänoikeuden erityiskysymyksiä).

Jos kuvatussa videossa esiintyy esimerkiksi toisen tekemää musiikki, tauluja, arkistomateriaalia, valokuvia tai kirjan kuvituksia, joista tekijänoikeussuoja-aika ei ole umpeutunut, tulee niiden käyttöön saada lupa, tekijän moraalisia oikeuksia tulee kunnioittaa ja teoksen tekijälle tulee maksaa korvaus. Yleensä tällaisissa tilanteissa on hyvä tehdä erillinen sopimus aineiston käytöstä. Jos tekijänoikeussuojan alainen materiaali, kuten taulu tai patsas, kuitenkin näkyy videossa vain taustalla tai on muuten kokonaisuuden kannalta toissijaisessa asemassa, lupaa ei välttämättä tarvita. (Leponiemi 2010.)

[Palaa alkuun.]

Sopimukset

Sopimukset esiintyjien kanssa

Milloin kannattaa tehdä kirjallinen sopimus näyttelijän kanssa? Lyhyesti sanottuna aina, kun kyse ei ole yksityiseen käyttöön tehdystä videosta. Varsinkin silloin, jos video toteutetaan kaupallisiin tarkoituksiin, kannattaa palkoista ja videon käytöstä sopia etukäteen. (Ang 2006.) Kirjallisesti siksi, että suullisen sopimuksen olemassaoloa ja sisältöä on vaikeampi näyttää toteen (Haarmann 2001, 44 -45). Sopimusten avulla varmistetaan se, ettei kuvassa näkyville henkilöille synny epäselvyyksiä videon levitys-, käyttö- tai esitystarkoituksista sekä se, että kaikki tekemiseen osallistuvat saavat asianmukaisen korvauksen (esim. Ang 2006).

Mikäli videolla on erikseen näyttelijät, näyttelijäsopimus suojaa tietysti paitsi edellä kuvatut seikat, myös oheismateriaalin ja markkinoinnin käyttötarkoituksen. Dokumentaarisissa tai muuten informatiivisissa videoissa näyttelijäntyöstä sopimiseen voidaan tehdä joustoja, sillä usein taustalla on paljon ihmisiä, jolloin käyttötarkoitus huomioiden kaikkien kanssa ei kannata sopia erikseen mitä ja miten kuvassa näkyminen korvataan (Ang 2006).

Sopimus materiaalin käytöstä

Tekijänoikeuksia rikotaan melko yleisesti lainattaessa esimerkiksi musiikkia, videoklippejä tai taideteoksia johonkin uuteen teokseen. Luvan tekijältä tarvitsee kuitenkin aina, jos tekijänoikeusaika on vielä voimassa (pois lukien klassikkosuojan alaiset teokset). Erillinen lupa tarvitaan myös teoksen muunteluun. Luvan hankkimisesta vastuussa on aina teoksen käyttäjä. Joskus pelkkä käyttöoikeus riittää, joskus taas halutaan hakea ”kaikki oikeudet” käyttöön ja levitykseen. (Haarmann 2001; 44 - 45; Koivumaa 2000.)

Materiaalin käytöstä sopimiseen ei ole mitään yleispätevää mallia, vaan aina tapauskohtaisesti tulee sopia mitä materiaalia luovutus koskee, mitä oikeuksia luovutetaan, mihin tarkoituksiin luovutettua materiaali saa käyttää sekä maksettavista korvauksista (Haarmann 2001; 44 - 45; Koivumaa 2000).

Esimerkkisopimus näyttelijöille (Anne-Maritta Tervakarin vetämästä työpajasta)

[Palaa alkuun.]

Kuva, kuvaus

Kuvakerronta

Kuvakerronta määrää hyvin pitkälti sen, kuinka tapahtumat, henkilöt ja ympäristö katsojalle esitetään. Eri tavoin valitut kuvakulmat korostavat erilaisia asioita, esimerkkinä alaviistosta kuvattuna henkilöt näyttävät uhkaavammilta, suuremmilta ja vaikuttavammilta kuin esimerkiksi tasokulmasta kuvattuna (Kuvauskäsitteistä 2009). Oikean kuvakulman valitseminen on kriittistä jokaisen kohtauksen onnistumiselle, väärä valinta tappaa tehokkaasti halutun tunnelman. Vai miltä tuntuisi katsella kauhuelokuvaa, jossa kamera kuvaisi jatkuvasti kaikkea ruohonjuuritasolta ja rajaisi koko ajan osan kuvasta pois?

Toinen tärkeä osa kuvakerrontaa on kuvan fokuksen kohdistaminen. Mikäli kamera keskittyy puhujan paidan logoon eikä vaikkapa kasvonilmeisiin, osa viestistä voi hyvin todennäköisesti mennä katsojalta ohi ilmeiden ja eleiden ollessa myös tärkeitä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Erityisen tärkeää fokuksen säilyttäminen on siirryttäessä kohtauksesta toiseen tai kameran heilahtaessa nopeasti yhdestä asennosta toiseen. Ympäristön ja henkilöiden vaihtuminen, katoaminen kuvasta tai nopea siirtyminen siirtää myös katsojan huomion seuraavaksi erottuvimpaan asiaan kuvassa, oli se toinen henkilö, objekti tai ympäristön yksityiskohta. Kamerakulman vaihtuessa kannattaa myös yrittää leikata liikkeestä liikkeeseen jos mahdollista, muuten siirtymästä tulee helposti kankea ja katsojan kannalta vaikeasti seurattava. (Synnytä sujuvaa kuvakerrontaa. 2005-2007.) Näissä tilanteissa pitää olla hyvin tarkkana, että uusi fokus on jossain halutussa kohteessa tai ainakin siirtää se nopeasti käsikirjoituksen kannalta keskeiseen asiaan. Kuvakerronta toteuttaa käsikirjoituksen luomaa tarinakaarta, eikä se onnistu, mikäli katsojan huomion annetaan harhailla täysin irrelevanteissa asioissa.

[Palaa alkuun.]

Kuvauksen suunnittelu

Se, kuinka tarkasti kuvauksia tarvitsee suunnitella, riippuu lopullisen videotuotoksen tarkoituksesta ja tavoitteista. Joskus kuvaaminen voidaan aloittaa ilman mitään tarkempaa ennakkosuunnitelmaa, kuten kuvakäsikirjoitusta, jolloin lopputulos on täysin riippuvainen editoinnista. Tällöin leikkauskäsikirjoituksen merkitys on suuri, ja siinä on pystyttävä tuomaan esille halutut teemat. Hyvä tapa missä tahansa vaiheessa tuotantoa on käyttää ns. lappumenetelmää, jossa elokuvan teemat, kohtaukset ja tärkeät yksityiskohdat kirjoitetaan kaikki omille lapuilleen ja kiinnitetään näkyville. Niiden järjestystä voidaan sitten helposti muutella ja tarvittaessa lisätä tai poistaa joitakin kohtia. Kuvausta on kuitenkin hyvä jossain määrin suunnitella, ettei tuhlaa resursseja turhaan, sillä huomattavasti aikaa säästyy materiaalin keruussa ja leikkauksessa. (Aaltonen 1993b)

Kuvauksen suunnittelu voisi lisäksi sisältää muun muassa suunnitelman aikataulusta sekä käytettävissä olevista laitteista ja lavasteista. Myös editointiohjelma ja -aikataulut vaikuttavat kuvattavien kohtausten

[Palaa alkuun.]

Laitteet

Saatavilla oleva laitteisto kannattaa ottaa huomioon heti aikaisessa suunnitteluvaiheessa, koska se saattaa vaikuttaa hyvin paljon mahdollisiin kuvakulmiin ja kuvauspaikkoihin. Esimerkiksi hämärässä kuvaaminen vaatii kameralta erilaisia ominaisuuksia kuin kirkkaassa kuvaaminen. Hämärässä kuvaaminen voi myös vaatia ylimääräistä valaistusta.

Valmistajat ovat tuoneet järjestelmäkameroihin viime vuosina videokuvausominaisuuksia. Näissä kuvanlaatu on verrattavissa ammattilaisten käyttämiin kameroihin ja osa ammattilaisistakin on siirtynyt käyttämään järjestelmäkameroita (Zhang 2010). Järjestelmäkamerat eivät kuitenkaan välttämättä sovi kaikkiin tilanteisiin. Varsinkin aloittelevalla kuvaajalla voi olla hankaluuksia manuaalitarkennuksen kanssa. Paljon liikettä sisältäviä kohtauksia on helpompi kuvata kameroilla, joissa on automaattinen tarkennus.

Nykyään kännyköiden kameroillakin saa kohtalaisen hyvänlaatuista kuvaa, joka sopii hyvin varsinkin internetissä jaettaviin videoihin. Kännyköiden kameroissa laatu kärsii usein huomattavasti riittämättömässä valaistuksessa ja se tulee ottaa huomioon.

Pääsääntöisesti kuvasta halutaan saada mahdollisimman vakaata ja tärinää pyritään välttämään. Tätä varten markkinoilla on tarjolla paljon erilaisia lisävarusteita. Tarvikkeiden hinnat kuitenkin nousevat hyvin nopeasti yli harrastelijan budjetin, mutta on olemassa paljon tapoja vakauttaa kuvaa tee-se-itse menetelmillä. Kolmijalka on eräs helpoin ja halvin tapa saada kuvaa vakautettua. Kohtalaisia kolmijalkoja saa useimmista tavarataloista hyvinkin huokeaan hintaan. Perinteisen paikallaan olevan kuvan lisäksi kolmijalkaa pystyy myös käyttämään avuksi liikkuvan kuvan vakauttamiseen.

Eräs tapa on avata kolmijalasta vain kaksi jalkaa ja niiden varassa siirrellä kameraa edestakaisin (Beck 2011). Sisällä kuvatessa voi kolmijalan alle laittaa vaikka pyyhkeen ja siirrellä tämän avulla kolmijalkaa.

[Palaa alkuun.]

Äänet

Äänisuunnittelu

Äänellä on videoissa monia rooleja, ja siksi äänimaailman suunnittelu on tärkeää. Äänet auttavat tarinan kerronnassa ja luovat tunnelmaa, ja erityisen tärkeää on myös, että videossa tapahtuvasta dialogista saa selvää. Siksi äänisuunnittelussa tulisi miettiä kuvaustilanteen ääniä ja laitteistoa, jolla ääniraitaa tallennetaan. (Martimo 2005.)

Äänisuunnittelun kuuluu dialogien ja taustaäänien suunnittelun lisäksi myös tehosteet, videossa kuuluva musiikki ja hiljaisuus. Tehosteita on lyhytaikaisia pistetehosteita, erikoistehosteita sekä pitkäaikaista taustaääntä. Äänisuunnittelussa tulee myös miettiä, miten kuvan ulkopuolisen maailman äänet huomioidaan, ja mitä ääni voi lisätä pelkällä kuvalla kerrottuun tarinaan. Hyvässä äänisuunnittelussa tulisi ymmärtää, että toimiva kokonaisuus ei muodostu vain mahtavista tehosteista vaan tarinaa tukevasta äänimaailmasta, jossa vaikkapa hiljaisuus voi joskus olla toimivin ratkaisu. (Martimo 2005.)

Äänisuunnittelua tulisi tehdä ennen varsinaista kuvausvaihetta, sillä se vaikuttaa sekä videon esituotantoon, varsinaiseen kuvausvaiheeseen että jälkituotantoon. Kunnollisen äänisuunnittelun myötä voidaan etsiä kuvaustilanteeseen parhaiten sopivat välineet äänen tallennukseen sekä keskittyä kuvaustilanteessa tallentamaan tarpeellisia ääniä ja poistamaan turhat äänet. Hyvin tehty äänisuunnittelu helpottaa myös jälkituotantovaihetta, sillä jo aiemmissa vaiheissa on mietitty videon äänimaailmaa ja siihen haluttavia tai ei-haluttavia ääniä, jolloin kuvaus on tapahtunut näiden pohjalta ja ääniraidan editointi on helpompaa. Jos jo alusta pitäen äänenlaatu on heikkoa, siitä ei saa jälkeenpäin hyvää mitenkään. (Martimo 2005.)

Mikäli on tarpeen saada ääntä talteen, osta kunnon välineet. Kännykkäkamerankin mikrofonin taltioimasta puheesta tietysti saattaa saada selvää, mutta se on hyvin harvoin miellyttävän kuuloista. Särisevä ja ontto ääni ajaa videon katsojat nopeasti pois. Kuvauspaikkoja valitessa ota huomioon taustamelu varsinkin, jos tarpeen saada talteen myös puhetta.

Editointivaiheessa on hyvä miettiä kuvauksissa talteen tulleen ääniraidan sekä mahdollisen taustamusiikin voimakkuutta suhteessa toisiinsa. Vaikka videosta olisi tulossakin musiikkivideopainoitteinen voi säilyttää myös alkuperäisen ääniraidan mukana. Tätä ääniraitaa voi pitää taustalla hyvin pienemmällä volyymilla, mutta sieltä on helppo nostaa esiin esimerkiksi moottorin pörinä hetkeksi. Kun ääniraita on jatkuvasti taustalla hyvin hiljaisella, ihminen ei tietoisesti huomaa sitä, mutta sillä saadaan luotua jatkuvuuden tunne, kun nostetaan esiin jokin "erikoisääni". Muutoin katsoja voi pitää videota on rikkonaisena ja ääntä päälleliimattuna. (Tervakari 2012.)

[Palaa alkuun.]

Äänilaitteet

Yksinkertaisin menetelmä äänen taltioimiseen on käyttää videokuvauslaitteen omaa äänentaltiointia. Joko sisäistä tai ulkoista äänentallennusvälinettä käytettäessä ääni ja kuva saadaan synkattua, eli tahdistettua samanaikaiseksi ilman videoeditointiohjelmaa. Tämä on tavanomaisin tapa, kun äänen laatu ei ole päällimmäisin kriteeri tai on tarve tehdä nopeasti valmista. Toinen vaihtoehto on äänittää kuva videokameralla ja tallentaa ääni erilliselle laitteelle, nykyään useimmiten ulkoiselle kovalevylle tai suoraan tietokoneelle. Molemmilla tavoilla on omat hyvät ja huonot puolensa.

Äänittäminen suoraan kameraan on helppoa ja nopeaa. Edellä mainitun äänen ja kuvan synkkauksen lisäksi materiaali on suoraan valmista - editointia ei välttämättä edes tarvita. Kameran oman mikrofonin Huonona puolena voidaan pitää äänenlaatua. Useimmissa videokameroissa ääni tallennetaan monona tai joskus stereona, todella harvoin useammassa kanavassa. Videokameran koosta johtuen kunnollista stereovaikutelmaa ei kiinteällä mikrofonilla saa aikaan, sillä mikrofoneja ei saa riittävän kauas toisistaan.

Kameran huonon mikrofonin voi yleensä korvata paremmalla, ulkoisella mikrofonilla. Tällöin mikrofoni liitetään johdolla kameraan ja kiinnitetään kameraan tai pidetään erillään. Muun muassa uutiskuvauksessa käytetään lähes aina erillistä mikrofonia. Ulkoisessa mikrofonissa on monia hyviä puolia - käytön helppous ja editoinnin vähyys säilyvät, mutta äänenlaatuun saadaan usein huima parannus (esim. McComb 2010). Myös haastateltavien paidankaulukseen kiinnitettävät nappimikrofonit tai muut vastaavat luetaan samaan kategoriaan - esimerkiksi TTY:n luennoitsijoiden käyttämät langattomat lähetinmikrofonit.

Erillisellä mikrofonilla on helpompi ottaa huomioon äänen suuntaus kuin kameran vakiomikrofonilla. Suuntauksella tarkoitetaan laitteen kykyä havaita ääniä ympäristöstään. Erilaisilla mikrofoneilla on erilaiset suuntauskuviot, joten ne havaitsevat äänet eri tavalla eri suunnista. Esimerkiksi pallomainen suuntakuvio poimii äänet yhtä voimakkaina kaikista suunnista kun taas niin sanottu haulikkokuvio poimii edestä tulevat äänet voimakkaimmin, mutta huomioi myös sivulta ja takaa tulevat tilaäänet. Haulikkomikrofonit ovatkin ominaisuuksiensa vuoksi suosittuja elokuva- ja studiotuotannoissa. Sopivalla suuntauksella voidaankin poimia tietyt äänilähteet taustametelistä ja selkeyttää ääniraitaa. (Mikrofoni 2012.)

Useasti videolle on tarvetta nauhoittaa ääntä (esimerkiksi selostusta) jälkikäteen. Tällöin ei ehkä käytetä ollenkaan videon kuvauksessa tallennettua ääntä, vaan nauhoitetaan korvaava ääni tilalle. Myös mikäli kuvataan monella kameralla, monella äänikanavalla tai tarvitaan erityisen hyvälaatuista ääntä, on ulkoinen tallennusväline paikallaan. Ulkoisia tallentimia käytetään usein tallentaessa esimerkiksi konserttiääntä. Tällöin äänitin voidaan kytkeä esimerkiksi suoraan miksauspöytään eikä kameroiden välttämättä tarvitse tallentaa ääntä lainkaan. Käytännössä äänitin voidaan jättää myös varalle. Jos kameroiden ääni jostain syystä ei toimi kunnolla, voidaan korvaava pätkä editoida myöhemmin tilalle. Olympuksen versiossa on ylhäällä stereomikrofonit ja sivussa liittimet äänilähteille. Erillisen nauhoituslaitteen etuna voidaan nähdä myös lisääntynyt tallennuskapasiteetti, sillä useimmissa laitteissa on jonkinlainen sisäinen muisti tai käytettävissä on erilaisia muistilaajennuksia kuten muistikortteja. Tällöin laadukas audiotallenne ei vie resursseja videon tallennukselta.

Mikrofonijalusta, eli boomi helpottaa mikrofonin sijoittelua ja suuntausta. Äänenlaadun kannalta paras vaihtoehto on roikottaa mikrofonia pitkän puomin avulla haastateltavien yläpuolella. Mikäli näin isoja järjestelyjä ei tarvita, kannattaa edes erillistä mikrofonia pitää jollain jalalla, mitä voi suunnata tarpeen mukaan äänilähdettä kohti. Tällöin myös vähennetään häiritseviä taustaääniä ja helpotetaan äänisuunnittelua.

Jälkikäteen editoitaessa äänen ja kuvan synkkaus on kohtuullisen helppoa, sillä useimmissa editointiohjelmissa ääni- ja kuvaraidat vain lisätään päällekkäin ja siirrellään kohdilleen. Mitä useampi kamera tai leikkaus kuvatussa videossa on, sitä enemmän töitä se teettää äänen synkronoinnissa. Aloitusajankohdan löytämistä helpottaa elokuvista tutun klaffin tai muun vastaavan äänen käyttö. Tällöin ääniraitaa selatessa huomaa helpommin, mistä kohtaus alkaa.

[Palaa alkuun.]

Valaistus

Valaistussuunnittelu

Valaistus videossa voidaan jakaa karkeasti kahteen eri kategoriaan: tekninen ja kerronnallinen valaistus. Teknisellä valaistuksella tarkoitetaan reunaehtoja, joilla kuvaaminen on mahdollista (pimeässä ei voi kuvata) ja kerronnallisella valaistuksella luodaan videoon tunnelmaa ja autetaan tarinankerrontaa.

Tekninen valaistus on hyvä varmistaa ennen kuvausten aloittamista itse kuvauspaikalla: jos kuvataan ulkona tai muuten haastavissa olosuhteissa, täytyy varmistua että kameralle on tarpeeksi valoa tarjolla. Käytännössä nykyaikaisten kameroiden automatiikka hoitaa valaistuksen säädöt jo melko hyvin kuntoon, joten kuvaajan harteille jää varmistua siitä, että esimerkiksi valkotasapaino (valkoisen ja harmaan välinen siirtymä) on kunnossa. Kun kuvaustilanteessa on käytettävissä riittävästi valoa, pysyy kuvan laatu tällöin parempana (vähemmän kuvakohinaa) ja tarkennusetäisyys on laajempi. Runsaskohinainen kuvaus voi olla itsetarkoitus luoden tunnelmaa. Videon tyylilajin valinnalla on myös merkitystä siihen, minkälainen valaistus tulee suunnitella.

Mikäli kuvataan ulkona tai valmiiksi kirkkaassa valossa, ei enempää valaistussuunnittelua usein tarvita. Jos lisävalaistukselle on tarvetta, kannattaa spottien sijoittelu ja voimakkuus miettiä valmiiksi. Hämärä valaistus luo tunnelmaa, kun taas kirkkaalla valaistuksella saadaan toisenlaisia tunnelmia aikaiseksi. Lisäksi spottien (valonheittimien) sijoittelu kannattaa suunnitella. Halutaanko korostaa toiminnan kohdetta vai jotain muita yksityiskohtia esimerkiksi taustassa?

[Palaa alkuun.]

Valaistuksen toteutus

Valaisussa käytetään usein kolmipistevalaisua. Siinä valaisuun käytetään päävaloa, tasoitusvaloa ja takavaloa. Päävalo on suora ja voimakas valonlähde, jonka tarkoituksena on antaa tarpeeksi valoa valaistavalle kohteelle. Jos käytetään lavastusta, päävalo tulisi suunnata valon luonnollisesta tulosuunnasta, jolloin valaistuksesta ei tule luonnoton.

Tasoitusvalolla tasoitetaan päävalon synnyttämät varjot, luodaan kolmiulotteista tuntua tilaan ja tasoitetaan kontrasteja. Vaikka tasoitusvalo onkin usein "vain" se toinen valo, sillä saadaan nopeasti hyvä valaistus. Tasoitusvalon tulisi olla pehmeää valoa kontrastina päävalolle.

Takavalo puolestaan suunnataan kohteen takaa vastapuolelta kameraa. Sen tulisi irrottaa kohde taustastaan, jolloin kolmiulotteisuus näkyy kuvassa enemmän. Valoteholtaan takavalo on suhteellisen pieni verrattuna muihin kolmipistevalaisun valoihin. Varsinkin haastattelutilanteessa ja kohteen pysyessä muuten paikallaan, on valaistuksella suuri merkitys tunnelman välittäjänä.

[Palaa alkuun.]

Heijastaminen ja valaistusjärjestelyt

Aurinko saattaa olla usein monen videokuvaajan tärkein valaisin. Usein kuvauksen laadun kannalta on tärkeää heijastaa ja pehmentää auringon valoa. Heijastuksen ja pehmentämisen avulla voidaan melkeinpä tehdä ihmeitä. Heijastukseen kelpaa esimerkiksi tavallinen styroksi tai valkoinen paperi, sillä jo ne heijastavat auringon valoa riittävästi. Myös kaupoista saa ostettua kokoontaitettavia heijastamia, jotka ovat suunniteltu juuri kyseiseen tarkoitukseen. Tällaisia heijastimia on olemassa eri voimakkuuksilla ja sävyillä heijastavia. Esimerkiksi kuvattaessa kasvoja kirkkaassa auringon valossa, toinen puoli kasvoista on auringon valossa, mutta toinen puoli jää pimentoon. Tästä aiheutuu yleensä se, että toinen puoli kasvoista ylivalottuu ja toinen puoli alivalottuu. Lopputulos on silloin harvoin hyvä. Paremman tuloksen aikaansaamiseksi kannattaa heijastaa valoa esimerkiksi valkoisen paperin avulla kasvojen pimeälle puolelle. (Välikylä 2005, 56.)

Kun rakennetaan ja suunnitellaan kuvausten valaistuksen järjestämistä, on hyvä pitää mielessä, että valot kuumenevat. Tämä edellyttää valaistuksen paikan huolellista suunnittelua. Valoja ei kannata pitää päällä minkään helposti syttyvän materiaalin läheisyydessä. Lisäksi palovammojen syntymistä kannattaa myös varoa. Valaistusta suunniteltaessa kannattaa huolehtia myös riittävästä ilmastoinnista, sillä lamput usein lämmittävät ja kuvausolot saattavat käydä tukaliksi. Myös polttimojen jäähdytyksestä kannattaa huolehtia, mikä takaa sen, etteivät ne pala niin helposti. (Välikylä 2005, 58.)

Tietyissä valaistusolosuhteissa liian suuret kontrastit, kuten kirkas valaistus ja varjot, heikentävät yksityiskohtien erottumista. Parhaaseen valaistukseen voidaan tällöin hyödyntää hajavaloa joko erillisin valaisimin tai valojen eteen asetettavin pehmennyssuotimien avulla. Edellä mainitun kolmipistevalaisun tapauksessa se tarkoittaisi henkilön kuvauksessa sitä, että takavalo asetetaan henkilön ylle valaisemaan olkapäätä ja hiuksia takaviistosta. Lisäksi päävalo asetetaan eteen ja tasoitusvalo valaisemaan kasvojen toista puolta tasoittaen päävalosta johtuvia varjoja. (DivEDU – Digitaalisen videoeditoinnin perusteet 2008.)

[Palaa alkuun.]

Jälkituotanto

Jälkituotanto yleisesti

Jälkituotanto on videon tuotantovaiheiden viimeisin prosessi, jossa sitä ennen tuotettu materiaali viimeistellään julkaistavaan muotoon. Jälkituotantoa voidaan tehdä sekä kuvalle että äänelle. Vaiheen aikana on myös mahdollista tuottaa uutta materiaalia, joka täydentää aikaisemmin tuotettua. Tyypillisesti tämä vaihe on videon tuotantovaiheista aikaa vievin, sillä sen aikana voidaan merkittävästikin vaikuttaa lopputuloksen luonteeseen. (Post-production 2012.)

Jälkituotantovaihe sisältää usein joukon erinäisiä prosesseja, kuten

  • videon editointi
  • ääniraidan uudelleennauhoitus ja editointi
  • erikoistehosteiden ja grafiikan tuottaminen
  • äänitehosteiden tuottaminen
  • videon värimäärittely ja korjaukset.

Videon ja äänen editoinnilla tarkoitetaan materiaalin leikkaamista osiksi ja yhdistelemistä kokonaisuudeksi. Vaiheen tarkoituksena on luoda tapahtumille oikea järjestys, rytmitys, jatkuvuus sekä muodostaa kaikista kohtauksista kokonainen ja ehyt tarina. Editoinnissa käytettäviä työkaluja ja apuohjelmia käsitellään tarkemmin myöhemmin. Editointitapoja on useita. Jatkuvuusleikkauksessa pyritään ehjään aikajatkumoon ja leikkauksen huomaamattomuuteen. Tapahtumat näyttävät jatkuvan leikkauskohtien yli niin luontevasti, että on vaikea uskoa kohtauksen koostuvan eri aikaan kuvatuista otoksista. Rinnastavalla leikkauksella on mahdollista yhdistellä toisiinsa liittymättömiä kuvia, jolloin voidaan luoda uusia merkityksiä sekä seurata samanaikaisia tapahtumia. Dynaamisessa leikkauksessa tuodaan esille syy-seuraussuhteita etenkin draaman ja jännityksen luomiseksi. Kerronnallinen leikkaus on toiminnanmukaista leikkausta, joka mukailee tarinan etenemistä. (Esim. Nevala 2005, Halonen 2011.)

Videon äänet voidaan jakaa seuraavasti: dialogi, äänitehosteet ja musiikki. Dialogileikkauksen tavoitteena on yhdistää ja kohdistaa aikaisemmin tuotettu audiomateriaali leikattuun videoon. Ääntä voidaan käsitellä ja parantaa esimerkiksi poistamalla taustaääniä ja voimakkuuserojen säädöllä. Varsinkin äänitehosteiden ja musiikin tuottaminen ja huomioiminen voi pienissä hankkeissa ja vähin resurssein olla hankalaa. Eräs ratkaisu on käyttää rojaltivapaita tai muuten yleisesti hyödynnettäviä teoksia. Tällöin tulee kuitenkin tarkkaan selvittää tekijänoikeudelliset asiat. Vapaimmissa tapauksissa usein riittää, että videossa jollakin tapaa mainitaan tekijä tai lähde, josta teos on peräisin.

[Palaa alkuun.]

Editointiohjelmistot

Erilaisia editointiohjelmia on markkinoilla valtavasti ja jokaiselle editoijalle löytyy varmasti sopiva ohjelmisto. Kun ohjelmaa on valitsemassa, kannattaa miettiä, mitä siltä odottaa. Jos leikkaa vain jotain omaan käyttöön tulevaa videota, esimerkiksi lomavideota, todennäköisesti riittää, että ohjelmassa on mahdollisuus kohtausten järjestelyyn sekä lyhentelyyn. Jos tarvitsee editointiohjelmaa pelkästään tällaiseen käyttöön, on tarpeetonta hankkia monimutkaista ohjelmaa, josta joutuu maksamaan paljon. Jos taas tarvitsee ohjelmaa laajempaan käyttöön esimerkiksi musiikkivideon editointiin tai muuhun isompaan projektiin tarvitaan todennäköisesti ohjelma, joka sisältää erikoislaatuisempia ominaisuuksia.

Kaikilla editointiohjelmilla yhteistä on se, että niillä voi siirtää kuvattua materiaalia tietokoneelle ja tarvittaessa takaisin kameralle. Kaikilla ohjelmilla voi myös lyhennellä kohtauksia ja muuttaa niiden järjestystä. Myös alku- ja lopputekstien sekä taustamusiikin lisääminen onnistuu jokaisella ohjelmalla. (Välikylä 2005 65.)

Kehittyneimmillä editointiohjelmilla pystyy asettelemaan videoita päällekkäin tai limittäin. Yksinkertaisimmissa ohjelmistoissa on vain yksi videoraita, joten tällaisissa ohjelmistoissa se ei onnistu. Eli jos olet tekemässä vähääkään monimutkaisempaa tuotosta, et todennäköisesti pärjää yksinkertaisimmilla ohjelmilla. Editointiohjelmat, jotka on suunniteltu ammattilaisille, ovat tehokkaita helppokäyttöisyyden sijaan. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden käytön opetteleminen vaatii aikaa. Tällaisissa ohjelmissa on usein myös ominaisuuksia, jotka ovat suunniteltu tuotantokäyttöön, esimerkiksi monikanavaäänituki ja värinkorjaimia.

Vaikka ohjelmia on monia erilaisia, ovat kaikki pääosin samantyyppisiä. Koska ohjelmien ominaisuudet ovat pääosin samanlaisia, pärjää eri ohjelmien kanssa yleensä, kun opettelee kunnolla yhden ohjelman käytön. Eri ohjelmissa asiat saatetaan usein tehdä eri tavoin. (Välikylä 2005 66.)

Ilmaisia videoeditointiohjelmia ovat esimerkiksi iMovie ja Windows Live Movie Maker. iMovie on kaikkien Applen tietokoneiden mukana tulevassa apuohjelmien joukossa. Ohjelma on helppokäyttöinen ja siinä on HD-tuki. Macin konetta käyttävä videoharrastaja ei välttämättä muuta ohjelmistoa tarvitsekaan. iMoviella ei voi tehdä DVD-levyjä, mutta Applen iDVD-ohjelma hoitaa tämän puolen. Windows Live Movie Makerin voidaan ajatella olevan Microsoftin vastine Applen iMovielle. Se on ilmainen ohjelma, jonka pitäisi tulla käyttöjärjestelmän mukana. Movie Maker voidaan myös ladata ilmaiseksi Internetistä, kuten iMoviekin. Ohjelman käyttö on yksinkertaista, ja toisin kuten Applen ohjelmistolla, Live Movie Makerilla valmis video voidaan tallentaa suoraan DVD:lle. Live Movie Makerin kilpailukykyä laskee kuitenkin sen huomattava epävakaus; ohjelma on todellinen tehosyöppö, eikä videon kääntäminen .mov-muodosta esimerkiksi .wmv-muotoon onnistu läheskään aina (Question: Windows live... 2011). Sekä iMoviesta että Movie Makerista voidaan jakaa valmis video suoraan esimerkiksi Facebookkiin tai Youtubeen.

Koti- ja harrastekäyttöön sopivia ohjelmistoja, joiden hintahaarukka on 100 euron alapuolella, ovat esimerkiksi Pinnacle Studio HD 15 ja Adobe Premiere Elements. Pinnacle Studiossa on melko yksinkertainen käyttöliittymä ja siksi se onkin harrastajien keskuudessa suosittu. Pinnacle Studio HD 15 on Windows 7 -yhteensopiva, mutta toimii mainiosti myös vanhemmissa XP- ja Vista-laitteistoissa (mikäli suoritinteho ja keskusmuisti kuitenkin riittävät). Pinnacle Studiosta on olemassa myös kehittyneimpiä versioita, jotka sisältävä lisää ominaisuuksia. (Pinnacle StudioHD 2012.)

Adobe Premiere Elements on karsittu versio Adoben Premiere Pro ohjelmasta. Muista yksinkertaisista ohjelmista eroten Elementsissä on useita video- ja ääniraitoja. Käyttöliittymä on kovin samankaltainen kuin Prossakin, joten siirtyminen kehittyneempään versioon tarvittaessa käy helposti. Myös Elementsillä voidaan luoda dvd-levyjä. (Adobe Premier Elements 10 2012)

Yksi ammattikäyttöön tarkoitetuista ohjelmista on Final Cut Pro. Aikaisemmin Apple myi kyseistä ohjelmaa Final Cut Studio-paketissa, jossa tuli mukana myös muita videoammattilaiselle hyödyllisiä ohjelmia, kuten Motion liikkuvan grafiikan luontiin ja Compressor videon pakkaamiseen eri muotoihin. Uusimman version julkaistessaan Apple ryhtyi myymään jokaista ohjelmaa erikseen Omassa Mac App Storessa. Final Cut Pro maksaa tällä hetkellä 239,99 €. Uusin versio sai varsin paljon negatiivista palautetta ammattilaiskäyttäjiltä monien vanhasta versiosta tuttujen ominaisuuksien puuttumisen takia.(Ong 2011, Biscardi 2011.) Ammattilaiset eivät voineet muun muassa siirtää projektejaan vanhasta Final Cut Prosta, mutta iMovien projektit on mahdollista tuoda ohjelmaan. Myös monen yhtäaikaisen kameran käytön tuki puuttui. Ohjelmassa on periaatteessa vain yksi raita, johon videot lisäillään. Videot voivat olla kuitenkin päällekkäin. Uudestakin versiosta löytyy kattavasti erilaisia efektejä. Tosin Apple on poistanut tuen kolmannen osapuolen lisäosille. Apple on myös lopettanut iMovien ja Final Cut Pron välissä olleen Final Cut Expressin myynnin (Apple – Final Cut Pro X 2012).

[Palaa alkuun.]

Apuohjelmat

Editointiohjelmat ovat videoeditoinnin kulmakivi. Niillä tehdään suurin osa videon työstämiseen liittyvistä toimenpiteistä, kuten kaappaaminen ja leikkaaminen. Usein on kuitenkin myös tarvetta erilaisille apuohjelmille. Apuohjelmat voivat liittyä saumattomasti editointiohjelmistoon, ainakin jos kyseessä on saman tuoteperheen ohjelma, tai sitten ne voivat olla täysin erillisiä kokonaisuuksia. Erilaisia apuohjelmia ovat pakkausohjelmat, DVD:lle vientiohjelmat, katseluohjelmat, erikoistehosteohjelmat, sekä monet muut. (Käteviä apuohjelmia 2012.)

Kun video pakataan nettikäyttöön, itse editointiohjelma ei useinkaan tuota parasta tulosta. Formaattien ja koodekkien määrä on pienempi ja pakkausosion käytettävyys on ammattilaistason ohjelmissakin huonompi kuin pelkästään pakkaukseen tarkoitetuissa ohjelmissa. Yksi esimerkki hyvästä (ja ilmaisesta) pakkausohjelmasta on Handbrake (http://handbrake.fr/). Video kannattaa siis tuoda editointiohjelmasta pakkaamattomana ulos. Jos tarkoituksena on esimerkiksi siirtää video Youtubeen niin video kannattaa pakata ainoastaan, jos tiedostokoko ylittää sallitun rajan, sillä Youtube pakkaa automaattisesti videot. (Häkkinen 2012.)

Adobe Premieren kanssa toimii hyvin yhteistyössä saman yrityksen After effects. After effects, kuten Premierekin, on ammattilaiskäyttöön tarkoitettu ohjelma. Sillä voidaan käsitellä videota frame/kuva kerrallaan Photoshopin tyyliin muodostaen lopullisen kuvan monista kerroksista (layer). After effectsiin on saatavilla myös monia laajennuksia. (Adobe After Effects 2012.)

[Palaa alkuun.]

Julkaiseminen verkossa

Videoiden ja kuvien julkaisemisesta on tullut osa jokapäiväistä netin käyttöä. Julkaiseminen mahdollistaa omasta elämästään kertomisen, sekä omien luovien taitojensa esittelemisen niin kuvaajana kuin käsittelijänä. Täytyy kuitenkin huomioida, että videoita, kuvia tai muuta sisältöä julkaistaessa rooli kuitenkin muuttuu: kokijasta tulee tekijä, kuluttajasta tulee tuottaja. Verkossa tämä on helppoa, sillä tarjolla on useita niin pieniä kuin suuria, suljettuja tai julkisia palveluita. Tyypillisin jakokenttä kuville ja videoille löytyy sosiaalisesta mediasta. (Tietoturvakoulu 2010.)

Internet tarjoaa useita kanavia videoiden julkaisuun, kuitenkin julkaisukäytäntöjä on vain kahdentyyppisiä:

  • Lataaminen: Videoille palvelintilaa tarjoavat verkkopalvelut mahdollistavat videoiden lataamisen ja julkaisemisen. Tällaisia palveluita löytyy useita mm. YouTube, Vimeo, Archive.org ja suomalainen Stadi.TV, sekä Facebook. Palvelut edellyttävät kuitenkin rekisteröitymistä ja käyttöehtojen hyväksymistä. Rekisteröityneille käyttäjille palvelut tarjoavat usein oman sivun ns. "kanavan" julkaisuympäristöksi. (Vainio ym. 2011) Videoiden julkaiseminen on mahdollista myös omalla henkilökohtaisella palvelimellaan. Tällöinkin täytyy muistaa käyttäytyä nettietiketin mukaan, sekä noudattaa julkaistavan materiaalin tekijänoikeuksia. (Netiketti n.d.)
  • Upottaminen: Useat palvelintilaa videoille tarjoavat verkkopalvelut mahdollistavat myös videoiden upotuksen embed -koodin avulla. Upotuksen avulla video voidaan julkaista myös muissa verkkopalveluissa, kuten WordPress- tai Drupal-sivustoilla tai vaikka sosiaalisessa mediassa esimerkiksi Facebookissa. Upottamalla julkaisemisessa on etunsa: kun julkaiset upottamalla et kuluta oman sivustosi palvelintilaa, sekä lisäksi video näkyy nyt omassa verkkopalvelussa, jonka ulkoasu on itse määritettävissä. (Vainio ym. 2011)

Ohjeistusta videoiden lataamisesta sekä upottamisesta esimerkiksi Vimeo- ja Stadi.TV -palveluihin.

[Palaa alkuun.]

Julkaisemisen yhteydessä huomioitavaa

Julkaistaessa videoita tai kuvia täytyy muistaa ottaa huomioon tekijänoikeudet, sekä joukko omaan ja muiden yksityisyyden suojaan liittyviä kysymyksiä. Alla löytyy listattuna kysymyksiä, joiden avulla julkaistavaa materiaalia ja nettijulkaisutapojaan voi pohtia. (Tietoturvakoulu 2010.)

Kun julkaiset videoita netissä, mieti:

  • Onko video sinun? Tekijänoikeudet ovat voimassa verkossakin ja videon tekijänoikeudet ovat sillä, joka videon on ottanut. Jos julkaiset muiden ottamia videoita, täytyy siihen pyytää lupa.
  • Esiintyykö videossa muita ihmisiä? Heiltä pitää kysyä lupa videon julkaisemiseen. Jos videossa on alle 18-vuotiaita, lupa on hyvä kysyä myös heidän vanhemmiltaan.
  • Millaisen kuvan annat itsestäsi videolla? Hirveä irvistys, tupakka suupielessä tai rohkea poseeraus voi tuntua julkaisuhetkellä hyvältä ajatukselta, mutta tuntuuko se siltä vielä myöhemmin? Jos video on sellainen, jota et voisi näyttää vanhemmillesi, kannattaa sen julkaisua vielä miettiä.
  • Millaisen kuvan annat videolla toisista? Ethän varsinkaan julkaise toisista videoita, jotka saattavat videolla esiintyvästä henkilöstä tuntua ikävältä. Loukkaavan videon julkaiseminen voidaan katsoa kiusaamiseksi tai jopa kunnianloukkaukseksi.
  • Netistä saa ottaa videoita omaan käyttöön (ei kuitenkaan esimerkiksi valmiiksi töihin tai koulutehtäviin). Tämä kannattaa muistaa omia videoita julkaistessa: Mitä jos joku lataisi julkaisemasi videon omalle koneelleen?
  • Kerran julkaistua videota ei saa netistä pois koskaan. Omasta profiilistasi poistamasi videot voivat löytyä jostain muualta netistä esimerkiksi netin historiaa taltioivien sivustoilta. Joku toinen on myös voinut kopioida sen omalle koneelleen ja julkaista uudelleen netissä.

 

Lista on sovelluttu lähteestä Tietoturvakoulu (2010) tukien netikettiin (Netiketti n.d.).

Esimerkkejä kuvien ja videoiden julkaisemiseen liittyvistä kysymyksistä.

[Palaa alkuun.]

Tekniset reunaehdot

Videon julkaiseminen verkossa esittää aina omat tekniset haasteensa tekijälle. Pitää miettiä videon kuva- ja ääniformaattia, laatua, tiedoston kokoa, julkaisukanavaa... Muuttujia on yllättävän paljon ja niitä kaikkia on hyvin vaikea ottaa huomioon etukäteen, jopa ohjeistuksen avustuksella. Parhaiten oppii tietysti tekemällä, mutta kantapään kautta oppiminen videoita julkaistaessa syö saman tien uskottavuutta tekijän imagolta. Jokainen epäonnistunut tai huonolaatuinen video vähentää mahdollisten katsojien määrää, jotka on sitten voitettava takaisin tekemällä jotain erittäin onnistunutta. (Häkkinen 2012a.)

Formaattikilpailu Internetissä julkaistavissa videoissa on edelleen vahvasti voimissaan, sillä on lähes mahdotonta luoda yksi universaali formaatti, jota kaikki kilpailevat tahot alkaisivat tukemaan. Esimerkiksi Adobe, Quicktime ja Google kaikki liputtavat vahvasti juuri oman formaattinsa puolesta, joten käyttäjän on oltava tarkkana minkä niistä valitsee. Formaatin valinta saattaa suoraan rajata osan käyttäjäkunnasta pois, esimerkkinä selkeistä käyttäjäkuntarajauksista vastakkainasettelu Linux vs. Mac vs. Windows. Näitä erilaisten formaattien ongelmia ratkaisevat kuitenkin omalta osaltaan ohjelmiin ladattavat koodekit, jotka osaavat pakata sekä purkaa erilaisia tiedostomuotoja. (Häkkinen 2012b.) Samanlaiset erityisehdot pätevät myös äänelle verkossa. Video voi myös oikeiden edellytysten täyttyessä toimia suoraan selaimessa ilman sen kummempia kikkailuja (Ekonoja et al. 2011), mutta se vaatii käyttäjän koneelta ja ohjelmistolta sopivan ohjelman (esim. Quicktime Player), pluginin sekä tosiaan oikean koodekin. (Ekonoja ym. 2011.)

Aloittelevan onkin helpointa lisätä videonsa esimerkiksi YouTubeen, joka hyväksyy laajasti erillaisia formaatteja esimerkiksi WebM, .MPEG4, 3GPP, MOV, AVI ja WMV. Youtube myös enkoodaa ladatun videon muun muassa h.264 ja WebM muotoon flash playerillä toistamisen lisäksi, joten videot toistuvat periaattessa jokaisella laitteella, selaimella ja käyttöjärjestelmällä. YouTubesta ja muista vastaavista palveluista video on helppo lisätä omille sivuilleen eikä tarvitse miettiä palvelimen suorituskykyä. (Supported YouTube formats 2012; YouTuben HTML5-videosoitin 2012.)

Oman ongelmansa /haasteensa verkkojulkaisemiseen tuo kuitenkin alati yleistyvät mobiilialustat. Hyvänä esimerkkinä toimivat juuri YouTube ja Vimeo, jotka vaativat oman osaamisensa, jotta video olisi myöhemmin mahdollista toistaa esimerkiksi älypuhelimella. Ei ole kovinkaan epätavallista, että esimerkiksi YouTube antaa ilmoituksen "Video ei ole käytettävissä mobiililaitteilla". Toinen hyvä esimerkki mobiilialustojen ongelmista on, että esimerkiksi Katsomo.fi:n Silverlight-alustaisia videoita on toistaiseksi mahdotonta (tehdasasennettu käyttöjärjestelmä) katsoa Android-puhelimella - ko. sivustolta puuttuu lisäksi varsinainen tuki Linux-käyttöjärjestelmille (Katsomon ohjeet 2012).

[Palaa alkuun.]

Lähteet

Aaltonen, J. (1993a). Sisältö ja muoto. Elokuvantajun artikkelisarja. Teoksessa: Laitinen, K. Raike, A, Viikari, T. Elokuvantaju: verkko-oppimateriaali. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, [viitattu 24.4.2012]. Saatavissa: http://elokuvantaju.uiah.fi/oppimateriaali/kasikirjoitus/artikkelit/aaltonen_sisalto_ja_muoto.jsp

Aaltonen, J. (1993b). Käsikirjoitus työkaluna. Elokuvantajun artikkelisarja. Teoksessa: Laitinen, K. Raike, A, Viikari, T. Elokuvantaju: verkko-oppimateriaali. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, [viitattu 14.5.2012].Saatavissa: http://elokuvantaju.uiah.fi/oppimateriaali/kasikirjoitus/artikkelit/aaltonen_kasikirjoitus_tyokaluna.jsp

Aaltonen, J. (2002). Käsikirjoittajan työkalut: Audiovisuaalisen käsikirjoituksen tekijän opas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Adobe After Effects. (2012). Wikipedia, [viitattu 4.5.2012]. Saatavissa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Adobe_After_Effects

Adobe Premiere Elements 10. (2012). Adobe, [viitattu 26.4.2012]. Saatavissa: http://www.adobe.com/fi/products/premiere-elements.html

Ang, T. 2006. Digivideo: Kuvaajan käsikirja. Karkkila: Kustannus-Mäkelä Oy

Apple - Final Cut Pro X. (2012). Apple, [viitattu: 10.5.2012]. Saatavissa: http://www.apple.com/fi/finalcutpro/

Beck, D. (2011). Tripod tricks. Vimeo School/Lessons. New York; Vimeo, LLC, [viitattu 3.5.2012]. Saatavissa: https://vimeo.com/videoschool/lesson/110/tripod-tricks

Biscardi, W. (2011). FCPX: What Pros Find Missing in Final Cut Pro X. Creative COW -magazine, [viitattu 10.5.2012]. Saatavissa: http://magazine.creativecow.net/article/final-cut-pro-x-whats-missing-for-some-pros

DivEDU -Digitaalisen videoeditoinnin perusteet -oppimateriaali. (2008). Luku: Videokuvauksen perusteita: Valotus, valaistus. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, [viitattu: 11.5.2012]. Saatavissa: http://virtuoosi.pkky.fi/divedu/kuvaus3.html

Ekonoja, A, Lahtonen, T., Mäntylä, J. (2011). Kuva, ääni ja video verkossa – luento9: Kodekit. WWW-julkaiseminen ITKY202-kurssin www-materiaali. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Informaatioteknologian tiedekunta, [viitattu: 10.5. 2012]. Saatavissa: http://appro.mit.jyu.fi/www/luennot/luento9/#TOC16

Haarmann, P-L. (2001). Immateriaalioikeuden oppikirja. 3. painos. Helsinki: Kauppakaari, Lakimiesliiton Kustannus. Halonen, N. (2011). Asiakaspohjaiset videotuotantoprojektit [PDF]. Insinöörityö. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu, [viitattu: 14.5.2012]. Saatavissa: https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/26362/Halonen_Noora.pdf

Häkkinen, P. (2012a). Työpaja 5: Verkkosisältöjen julkaiseminen verkossa [PDF]. Videot verkossa 2012-opintojakson kalvoja. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto/ Hypermedialaboratorio, [viitattu 4.5.2012]. Saatavissa: http://hlab.ee.tut.fi/piiri/sites/hlab.ee.tut.fi.piiri/files/groups/75/vv2012_verkkovideoiden_julkaiseminen.pdf

Häkkinen, P. (2012b). Työpaja 4: Videoeditointi [PDF]. Videot verkossa 2012-opintojakson kalvoja. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto/ Hypermedialaboratorio,[viitattu: 4.5.2012]. Saatavissa: http://hlab.ee.tut.fi/piiri/sites/hlab.ee.tut.fi.piiri/files/groups/75/vv2012_videoeditointi.pdf

Juutilainen, M. (2005). Luento 1: Käytännön järjestelyt, johdanto AV-tuotantoon, elokuvan rakenne. Audio-/videotuotanto –opintojakson luentokalvoja. Lappeenranta: Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Saatavissa [PDF]: http://www2.it.lut.fi/kurssit/04-05/010835000/luento1.pdf

Kailanto, M. (2012). Käsikirjoitus. Videot verkossa –opintojakson luentokalvot. Tampere: Tampereen Teknillinen yliopisto. Katsomon ohjeet. (2012). Katsomo-nettitv. Katsomo, [viitattu: 14.5.2012]. Saatavissa: http://www.katsomo.fi/?treeId=33999005

Koivumaa, A. (2000). Johdatus tekijänoikeuden perusteisiin. Julkaisussa: Inkinen, T. (toim.) Dig it? Näkökulmia elektroniseen julkaisemiseen. Tampere: Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Korpela, J. (2006). Tekijänoikeus: vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin. Päivitetty 24.3.2012, [viitattu 3.5.2012]. Saatavissa: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/all.html

Kuvauskäsitteistä. (2009). Jyväskylä: Ammatillinen opettajakorkeakoulu (viitattu 29.4.2012). Saatavissa: http://aokk.jamk.fi/videotuotanto/kuvauskasitteista.html

Käteviä apuohjelmia. (2012). Teoksessa: Digivideo.fi -wiki. Digivideoyhdistys, [viitattu: 4.5.2012], saatavissa: http://www.digivideo.fi/wiki/index.php/K%C3%A4tevi%C3%A4_apuohjelmia

Laitinen, K., Raike, A. & Viikari, T. (1999). Elokuvantaju: verkko-oppimateriaali. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, [viitattu 24.4.2012]. Saatavissa: http://elokuvantaju.uiah.fi/oppimateriaali/kasikirjoitus/aihe.jsp

Leponiemi, K. (2010). Videokuvaus – taitoa ja tekniikkaa. Jyväskylä: WSOY

Martimo, O. (2005). Äänitys ja äänisuunnittelu elokuvatuotannossa. T-111.015 Elokuvakerronnan perusteet –opintojakson luentokalvot. Espoo: Teknillinen korkeakoulu, Tietoliikenneohjelmistojen ja multimedian laboratorio, [viitattu 4.5.2012]. Saatavissa: http://www.tml.tkk.fi/Opinnot/T-111.015/sound_files/frame.htm

McComb, D. (2010). IPhone 4 as Audio Recorder With External Mic: a Comparison. Dan McComb filmmaker –blogi, [viitattu 29.6.2012]. Saatavissa: http://www.danmccomb.com/posts/588/iphone-4-as-audio-recorder-with-external-mic-a-comparison/

Mikrofoni. (2012). Wikipedia, [viitattu: 4.5.2012]. Saatavissa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikrofoni

Netiketti (n.d.). Suomen Internetopas. Opasmedia Oy, [viitattu: 4.5.2012]. Saatavissa: http://www.internetopas.com/netiketti/

Nevala, T. (2005). Editointi. Oppimateriaalit 8/2005. Opettajien täydennyskoulutus Elokuvakasvatus Sodankylässä- projekti. Sodankylä: sodankylän kunta, [viitattu: 14.5.2012]. Saatavissa: http://koulut.sodankyla.fi/elokuvakasvatus/editointi.pdf

Ong, J. (2011). Final Cut Pro X draws mixed reactions from consumers, professionals. Appleinsider. [viitattu: 10.5.2012]. Saatavissa: http://www.appleinsider.com/articles/11/06/22/final_cut_pro_x_draws_mixed_reactions_from_users_professionals.html Pasikivi, N., Wnuk, N. & Auvinen, S. (2002). Käsikirjoitus. Seminaariesitys. Turun ammattikorkeakoulu, [viitattu 26.4.2012]. Saatavissa: http://www.konstanta.net/referenssit/portfolio2004/kasikirjoitus.ppt

Pinnacle StudioHD. (2012). Pinnacle, [viitattu: 26.4.2012]. Saatavissa: http://www.pinnacle.fi

Post-production. (2012) Wikipedia, [viitattu: 13.5.2012]. Saatavissa: http://en.wikipedia.org/wiki/Post-production

Question: Windows Live Movie Maker Error: 0x87160139. (2011). Microsoft Answers, [viitattu: 15.5.2012]. Saatavissa: http://answers.microsoft.com/en-us/windowslive/forum/moviemaker-program/windows-live-movie-maker-error-0x87160139/9e94fc1a-1542-e011-9bac-78e7d160ad4e

Supported YouTube formats.(2012). YouTube Help. YouTube, [viitattu: 10.5.2012]. Saatavissa: http://support.google.com/youtube/bin/answer.py?hl=en&topic=10526&answer=55744

Synnytä sujuvaa kuvakerrontaa. (2005-2007). Teoksessa: Mediakompassi: Minielokuva. Helsinki: YLE , [viitattu 29.4.2012]. Saatavissa: http://mediakompassi.yle.fi/opettajat/opetusosiot/minielokuva/kuvakerronta

Tekijänoikeuden perusteita. (n.d.). Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö [viitattu 3.5.2012]. Saatavissa: http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeuden_perusteita/?lang=fi

Tervakari, J. (2012). Videot verkossa 2012: tuotanto ja toteutus. Työpaja 3: Kuvakerronta ja leikkaus, 28.3.2012. Tampereen teknillisellä yliopistolla.

Tietoturvakoulu. (2010).Luku: Kuvien julkaiseminen netissä. Helsinki: Viestintävirasto, Turvallisesti netissä –sivusto, [viitattu: 4.5.2012]. Saatavissa: http://www.tietoturvakoulu.fi/opettajille/kayttaytyminenverkossa/kuvienjulkaiseminennetissa.html

Vainio, E., Kuisma, K., Toivio, T. & Tarkka, M. (2011). Julkaiseminen verkossa. Avoin Mediatuotanto. Floss Manuals –dokumentaatiowiki, [viitattu: 4.5.2012]. Saatavissa: http://fi.flossmanuals.net/avoin-mediatuotanto/ch014_julkaiseminen-verkossa

Välikylä, J. (2005). Digivideokoulu. 1. painos. Jyväskylä, Docendo Finland Oy.

YouTuben HTML5-videosoitin. (2012). YouTube, [Viitattu: 10.5.2012]. Saatavissa: http://www.youtube.com/html5

Zhang, M. (2010). House Season Finale Filmed Entirely with Canon 5D Mark II. Peta Pixel –blog, [viitattu: 3.5.2012]. Saatavissa: http://www.petapixel.com/2010/04/09/house-season-finale-filmed-entirely-with-canon-5d-mark-ii/

[Palaa alkuun.]

Lokimerkinnät

Meri Kailanto
02.07.2012 - 13:29

Kommentoi wikisivua

Videot verkossa 2012: Vinkkejä kevyen verkkovideon tuotantoon ja toteutukseen